maanantai 13. helmikuuta 2017

Lisäboostia hankeryhmien osaamisen tueksi

Kävin hankkimassa vähän lisää vinkkejä ja osaamista  hankeryhmän tueksi MinäOsaan -messuilta Helsingistä. Aloitin tiiviin päivän Marja Ruutin "Suolisto on toiset aivot - eikä siinä kaikki...!" -luennolla. Vaikka olinkin aiheeseen jo ennestään jonkin verran perehtynyt, tuli siellä myös paljon uutta asiaa. En esimerkiksi tiennyt, että suoliston bakteerikannalla on yhteys niin moneen suomalaisten perussairauteen. Enkä tiennyt sitäkään, että noin 95% serotoniinista, eli mielihyvähormonista, muodostuu suolistossa. Ei siis ole yhdentekevää, minkälaista ravintoa käytämme, ja mitä suustamme alas kauhomme. Tarkempia dioja, eikä muistiinpanoja minulla luennosta nyt valitettavasti ole jakaa, mutta näistä linkeistä löytyy suunnilleen samat asiat, joista luennollakin puhuttiin. Kannattaa tsekata!

Seuraavaksi olin kuuntelemassa Asta Raamin luentoa "Älykäs intuitio apuna omassa elämässä ja työssä". Sekin vaikutti kovin mielenkiintoiselta, vaikka en ehtinytkään luentojen päällekkäisyyden vuoksi kuunnella sitä kokonaan. Pitää ehdottomasti lukea Astan kirja "Älykäs intuitio ja miten käytämme sitä", se löytyy kirjastoistakin myös ladattavana e-kirjana. Astan väitöskirja aiheesta on myös vapaasti luettavissa täällä. 

Lopun päivästä käytin Brian Maynen Goal Mapping -luennolla ja work shopissa. Olin tähän Goal Mappingiin, eli tavoitekarttaan, perehtynyt kevyesti jo aikaisemmin, mutta nyt ymmärrän sen merkityksen paremmin. Yksinkertaistettuna siinä tehdään kaksiosainen tavoitekartta, jonka osia työstetään vuorotellen. Ajatuksena on aktivoida sekä loogisempaa, enemmän sanoihin ja päättelyyn keskittyvää vasenta aivopuoliskoa, että luovempaa ja henkisempää oikeaa aivopuoliskoa kuvien ja värien avulla. Tavoitteet kirjataan preesensissä, positiivisessa minä-muodossa, ja niille asetetaan selkeät aikaraamit. Lisäksi kirjataan ne syyt, miksi tavoite pitäisi saavuttaa, toimenpiteet, joita saavuttamiseen tarvitaan ja ne henkilöt tai organisaatiot, joiden apua tarvitsemme tavoitteemme saavuttamiseksi. Karttojen pitäisi olla päivittäin nähtävissä, ja tavoitetta pitää toistella usein ääneen. Pitkän aikavälin tavoitteille pitäisi tehdä uusi päivitetty kartta puolen vuoden välein tai vähintään kerran vuodessa. Menetelmä ei siis ole mikään ihmeiden tekijä, vaan työkalu, jonka avulla saamme täsmennettyä tavoitteitamme ja toimiamme niiden saavuttamiseksi. Pääpaino on positiivisella ajattelulla, mikä kuulema vahvistaa aivosolujen välistä viestintää. Negatiivinen ajattelutapa taas lisää kortisolin tuotantoa estäen aivojen välittäjäaineiden normaalia toimintaa ja toimien siten esteenä tavoitteidemme saavuttamisessa.  Brian Mayne kiteytti minusta hienosti koko menetelmän idean sanoessaan, että "vaikka mikään polku ei ole ongelmaton, niin jos löydämme tavan, joka saa sydämemme laulamaan, se tekee valitsemamme polun kulkemisesta helpompaa". Hän totesi myös, että avain onnellisuuteen on oppia ajattelemaan positiivisesti. Tavoitekarttaa voi soveltaa kaikilla elämänalueilla, seuraavat kuvat havainnollistavat hieman sitä, miten niitä voi käyttää. Varsinaiset Goal Mapping -pohjat ovat ilmaiseksi ladattavissa netistä.  Olen itse joskus ehkä hieman vastahankainen ja muutosvastainen, mutta aion ainakin kokeilla tätä. Mayne kertoi jonkun kuulijan tulleen ennen luentoa kertomaan, miten hän oli onnistunut saamaan työpaikan menetelmää hyödyntäen - ja luennon jälkeen selvisi, että kyseinen henkilö oli myös Kouvolasta! :D 






Terkuin aiheista kovin innostunut, 

hankevastaava Sini



4 kommenttia:

  1. On tsekattu ja on mielenkiintosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! :) Nyt pitäisi vain löytää aikaa noiden kirjojen lukemiseen.

      Poista
    2. Miks näitä ynm ei vois laittaa facebuukiin monella on ja helposti saatavilla :)

      Poista
    3. Meillä onkin KSAO Aikuisopistossa oma Facebook-sivu, ja siellä aina jotakin lyhyesti julkaistaankin myös tähän liittyen (tänään viimeksi), mutta sitä käyttää koko Aikuisopisto, joten se ei sovi ihan tähän tarkoitukseen. Voitte toki oman ryhmän kesken perustaa sisäisen ryhmän tähän hankkeeseen liittyen, ja käydä suljetussa ympäristössä keskustelua siellä.

      Poista